![]()
|
|||||||||||
|
|||||||||||
Antaudu
illan ajaksi argentiinalaiselle tangolle, jonka intohimoisina palavat tunteet
koskettavat sielun syvimpiäkin sopukoita!
Tästä pitävät huolen illan loistavat esiintyjät, jotka vievät läsnäolijat Buenos Airesin tunnelmiin musiikin ja tanssin viettelevin keinoin unohtamattomalla tavalla. Ilta aloitetaan nauttimalla ateria argentiinalaiseen tyyliin. Alkupaloina tarjotaan liha- ja kasvispiirakoita, jota seuraa pariloitu liha tai kasvisvaihtoehto perunan ja salaatin kera. Aterian jälkeen tarjoillaan yllätysjälkiruoka tarjoillaan kahvin kera. Illan aikana on myös mahdollisuus saada opetusta argentiinalaisen tangon saloihin huipputanssijoiden johdolla. Ilta päättyy "milonga"-tyylisillä tanssiaisilla dj:n huolehtiessa , ettei musiikki lopu kesken. Tuhannen ja yhden yön sadut muuttuvat todeksi itämaisessa illassa! Ohjelmaan kuuluvat tanssi, taiat sekä tabla-rummut ovat kuin lentävä matto, joka kiidättää idän tummalla taivaalla tuikkivien tuhansien tähtien alle. Illan ateria koostuu lammas- tai kasvis-cous cousista, salaatista sekä jälkiruokana tarjottavasta baclavasta jäätelön kera. Tule jakamaan kanssamme latinalaisen maailman värit, maut ja fiilis. Lattarifiilis, joka syntyy paikallisesta musiikista, eksoottisista makuelämyksistä sekä koreografiasta. Johdatamme salsan sykkivään maailmaan aitojen kolumbialaisten tanssijoiden ja tanssijattarien opastuksella opettelemalla tanssikuvioita. Toteutamme myös pienimuotoiset tapahtumayllätykset lattaritunnelmien siivittäminä esittämällä kolme erilaista, vähemmän tunnettua lattaritanssia sekä opastamalla salsan pyörteisiin. Viini-ilta, jossa viiniasiantuntijan opastuksella tutustutaan Italian tai Ranskan viinialueiden viineihin. Haistellaan ja maistellaan. Lopuksi nautitaan illallinen. Leikkimielinen, osittain ulkoilutapahtuma, mukana hevosia, jousipyssyjä, pistooliammuntaa ja country-musaa. Runsas hevosmiehen illalliskattaus. Vuoden 1942 tunnelmissa pidetään ”henkistä ja fyysistä vireyttä yllä” leikkien ja laulaen , täisauna, jonka jälkeen juhlaillallinen.
takaisin Tämän ei pitäisi näkyä selaimella. Sivuston on tehnyt Teemu Leppänen. Sisältää: ohjelmapalvelu, ohjelma, juhla, luonto, tapahtuma, matkailu, sauna, italia, suomi, nuuksio, lappi, retkeily, vaeltaminen, lohi, koulutus, melonta, kirkkovene, kalevala, metsä, luistelu, hiihto, nuotio, häät, japani, lumiluola, kajakki, koskenlasku, maastopyörä, jäätikkö, loimulohi, seikkailu, jyväskylä, muurame, saaristo, kalastus, pikkujoulu, kaljaasi, suomenlinna, loviisa © Nature & Adventure Incentive 1999 - 2000 |
Nature & Adventure Incentive LY/VAT 1443873-2 GSM 0500-205473 Ravitie 25 47400 IITTI |
||||||||||